Lukijat

torstai 9. lokakuuta 2014

TSI: lämpöistä ja makeaa ystävältä!

 Postilaatikosta löytyi komento hakea suuri kirje postista. Mies piti laittaa töihin ja paketista näkikin heti keneltä se on.
 Salaiselta jouluystävältäni tietenkin!
 Innokkaita auttajia kertyi nopeasti saaliin ympärille.
 Ja paperit saivat kyytiä!
 Talouspaperilla lisäsuojausta saaneesta paketista löytyi hauska muumi-joulupallo. Täytyy myöntää, ettei muumit kuulu sisustuksessa suosikkeihini, mutta kyllä tämä söpöys paikkansa meidän joulukoristeista löytää. Saa roikkua tuvan kranssissa ennakkokoristeena, en minä sitä aio ennen joulua enää piilottaa.
 Seuraavan paketin kohdalla taas sjy on tainnut lukea ajatukseni. Ohjeet ja tarvikkeet mehiläisvahakynttilöiden tekoon! Tästä olen haaveillut- Pientä päänvaivaa vaan tuotti, kun ohjeen mukaan kynttilöitä piti tulla satsista neljä ja minun logiikalla levystä saa kaksi kynttilää.
 Pientä pilkkomista ja lopputuloksena olikin 4 keskikokoisen mittaista kynttilää. En tiedä menikö ihan oikein, mutta ainakin kivoja tuli ja asettuivat hyvin kynttilänjalkaan. Hetken näitä polttelin, mutta sammutin sitten, saavat hetken koristeena olla. En raaskinut heti kadottaa näitä. Valtavat kiitokset näistä! Ihanaa saada paketista jotain näin mukavaa ja ihanaa kun pääsi heti puuhastelemaan näiden pariin. Sain lisäpontta tilata näihin tarvikkeita lisää - ehkä sitten kun veronpalautukset tulevat?
Kolmannesta paketista löytyi lisää ihanuuksia,

 Joulusuklaan tekemiseen muotteja!
Ja kun kaapista kerran fazerin sininen löytyi....

 Nämä olen saanut aiempana vuonna salaiselta ystävältä, pääsivät nyt käyttöön kun suklaata jäi yli.
 Unohdin innostuksissani kohdan jossa muotit kehottiin voitelemaan, jotta suklaa irtoaa helpommin. Mutta hetki pakastimessa ja varovasti lusikan vartta käyttäen irtosivat siististi. Vaikkei kuvasta sitä voikaan päätellä, ei oikein tarkkuus minun muutamaan otteeseen paiskotussa kamerassa riittänyt.
Pikkumies pitää parhaillaan huolta, etteivät pääse tikkarit ja namit pilaantumaan =)

Suuret kiitokset siis salainen ystäväni! Ajatuksella ja huolella koottu paketti josta tykkäsin ja joka pääsi heti käyttöön.

ps. joulukalenteriluukut ovat kaikki postissa! (paitsi ne jotka annan suoraan saajalleen). Paitsi Sipriina, jota en ole tavoittanut. Huhuu! Oletko vielä mukana?

4 kommenttia:

Kiitos käynnistä, tervetuloa toistekin.