Lukijat

tiistai 23. syyskuuta 2014

Weba suosittelee sitä sun tätä

 Ajattelin toimia ilmaisena mainostajana ja vinkata ihan sekalaisesti muutamasta jutusta joihin olen viime aikoina haksahtanut - ja iloisesti yllättynyt.

Kinuskikissan Coocie dough leivokset.   

Minun kokeiluversio oli vähän erimallinen ja hyvin valuva, mutta nopeasti kauppansa tekevä silti.


Tosi hyvää, suklaista, raakaa taikinaa.... Tätä ei voi olla ahmimatta. Tai jos ei ole niin perso makealle pienempikin pala vie makeannälän tehokkaasti =)

Käärmeen lumooja Annukka Salaman kirjoittama kirja faunoideista. Nuorille suunnattua fantasiaa, joka upposi minuun oikein hyvin. Toinen osa jo luettu ja kolmas hankintalistalla.



Täytyy myöntää, että näitä kahta minulle suositeli ensin Otavanmuori.

Scholl jalkarasva kuivalle iholle. Tämä toimii ihan oikeasti. Tavan jalkarasvoja ja hohkakiveä olen koko kesän käyttänyt, mutta kantapäät ovat menneet vaan huonompaan kuntoon, mutta tämän purkin ostettuani jalat muuttuivat parissa viikossa kelvollisiksi.

Ben&Jerry jäätelö, ihan oikeasti, miksi sen on oltava niin hyvää? Ja niin kallista? Varoitus, kun ostat parempia jäätelöitä, niin perusjäätelöt eivät maistu enää kuin pahimpina hellepäivinä tai kurkkukipuun. Eron huomaa, usko pois.



Pari hyvää kirjasarjaa leffaversioineen:
Veronica Roth: Divergent (myös leffa Outolintu) (plus jatko osat, vaikkeivät ekan osan tasolle ylläkään)

Cassandra Clare Clockwork Angel (plus jatko-osat), Rinnakkaissarja Varjojen kaupungit sarjalle, ehdottomasti suosittelen myös leffaa Luukaupunki, se on tullut katsottua muutamaan kertaan.

Kirja ja dvd kuvat napattu cdonin sivuilta, sieltäpä näitä esimerkiksi voi ostaa innostuessaan.


Ja Nälkäpeli kirja ja leffa on varmasti jo kaikille tuttu?

Kuten huomaatte, fantasia on se laji, joka minuun uppoaa. Mutta täytyy myöntää, että kyllä kirjaston romanttisten kirjojen osastolla tulee usein vierailtua ja saattaa joitain sen tyyppisiä kirjoja omastakin hyllystä löytyä.

Olisiko sinulla jotain kivaa mitä suositella minulle?

Huomio huomio! Joulukalenterissani on pari luukkua vapaana, voitte tulla varamaan, myös sellainen joka on aiemmin jo varannut, jos sinun kalentereissa on vielä tilaa niin ehkä vaihdamme vielä pari?

2 kommenttia:

  1. Huomenta!
    Oletko löytänyt jo http://chocochili.net/ vegaaniblogin? Siellä on hyviä juttuja kasvissyöjälle,
    Ikäväkseni mun pitää sulle kertoa, et Ben&Jerry's ei ole vegaanista (no sä et ole vegaani, mut silti). Lisäksi heidän yhtiönsä on osa Unileveriä eli Nestleä :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Harvoin maitotuotteet vegaanisia on =) Pitää kurkata blogia, kiitos vinkistä. (ja muille tiedoksi, olen lakto-ovo-vegetaristi)

      Poista

Kiitos käynnistä, tervetuloa toistekin.